25. lokakuuta 2016

Uusi osoite!

Luovana on jatkanut matkaansa uuteen osoitteeseen. Löydät meidät jatkossa osoitteesta:

Nähdään siellä :)

<3 Laura


19. joulukuuta 2015

Kiitos ja anteeksi.


Hei, se olen minä täällä taas! Vuoden tauon jälkeen on ehkä aika taas palata puikkoihin.
Haluaisin toivottaa sinulle oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Lyhyt tauko kirjoittamisessa piteni pitenemistään niin, että huomasin yhtäkkiä ettei minulla ole enää aikaa kirjoittaa tänne yhtään mitään. Piirtämistä olen kuitenkin aktiivisesti jatkanut, ehkä jopa aktiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin. luovana tuntuu nyt taas kodilta johon haluan palata takaisin.

Uusi vuosi luovanan osalta alkaa uudessa blogissa. En siis jatkossa tule enää kirjoittamaan tänne, vaan siirryn alkuvuodesta uuden ilmeen ja uusien ajatusten kanssa toiselle alustalle. Postaan tänne uuden linkin kun kaikki on valmista. Välillä on aika uudistua, ja nykyinen blogialusta ei tarjoa kaikkea mitä toivoisin. 

Kiitän kaikkia mukanani roikkuneita, ja toivon että jatkatte mukanani myös jatkossakin!

xoxo Laura

25. marraskuuta 2014

Luovana for HOPE - huutokauppa Facebook-sivuilla!


Nyt on kuulkaas sellainen erikoinen juttu, että teillä on harvinainen mahdollisuus saada Luovana- teoksia omaksi, ja tuotto menee vieläpä hyvään tarkoitukseen! Järjestän huutokaupan Luovana-Facebook sivuilla tulevana viikonloppuna, jonka tuotto menee kokonaisuudessaan ja lyhentämättömänä HOPElle.



Ajatus lähti siitä, että tänä vuonna emme lähettäisi lainkaan joulukortteja vaan antaisimme ne rahat hyväntekeväisyyteen. Ajatus kasvoi siitä vähän suuremmaksi. Halusin tehdä vielä vähän enemmän. Mietittyäni pitkään mikä olisi sopiva kohde, otin yhteyttä HOPE- yhdistyksen toiminnanjohtajaan ja kerroin että haluan järjestää huutokaupan jonka tuotto menisi heille.




Mikä HOPE?

HOPE Yhdessä & Yhteisesti ry on vuonna 2009 perustettu valtakunnallinen vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope tarjoaa konkreettista apua vähävaraisille ja äkillisen kriisin kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. HOPE on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, ja sen toiminta ohjautuu 14 paikallistoimijan välityksellä eri puolille Suomea (teksti lainattu HOPEn sivuilta). Lue lisää täältä.

Valitsin HOPEn kohteeksi, sillä arvostan heidän tekemää työtä. Uskon että konkreettinen apu jota he tarjoavat on juuri se mitä moni jolla ei ole tukiverkostoa ympärillään tarvitsee. Viime aikoina paljon uutisoidut traagiset lapsiperheiden kohtalot saivat minut, ja varmasti monet muutkin miettimään, mitä itse voisi tehdä asian hyväksi. HOPE on hyvä väylä osallistua ja auttaa. Voit esimerkiksi lahjoittaa itselle tarpeettomia lastenvaatteita tai -tarvikkeita.




Huutokaupan kohteena ovat tämän tekstin väleissä näkyvät teokset jotka huudetaan yksittäin. Lähtöhinta on 0 €, korotukset vapaita. Huutokauppa järjestetään tämän viikon perjantaista klo 21 sunnuntaihin klo 21 Luovana-facebook sivuilla (28.-30.11). Äkkiä tästä sinne tykkäämään jos et ole niin jo tehnyt! Kaupan hinta maksetaan suoraan HOPEn tilille. Luovanan Facebook-sivuilla on käynnissä myös arvonta, johon voit osallistua jakamalla päivityksen joka koskee huutokauppaa.




Tekee hyvää tehdä hyvää. Lähe mukaan! :)

26. lokakuuta 2014

Kuningaslintu kutistemuovista ja pipo pienimmälle


 

Kikkailin jälleen kutistemuovin kanssa, ja tein kuningaslintu-koristeen muksun pipoon. Halusin testata miten käy jos kutistemuoviin piirtää permanent-tussilla jo ennen uuniin laittoa. Hyvin pysyi ja kokeilu onnistui. Piirtämisvaiheessa piti vain olla aika tarkka ettei tahrinut piirrettyä viivaa.
 

Kopioin kuvan suoraan piirustuksen päältä, piirtäen kaikki oleelliset varjostukset ja viivat. Sitten vain leikkasin irti ja laitoin uuniin kutistumaan.


Keltaiset osat on maalattu valmiiseen koristeeseen keltaisella kynsilakalla ja siveltimellä. Jälkikäteen tummensin myös hieman vaalenneita osioita mustalla permanent tussilla. Tein kuvion reunoihin reiät joista sen saa ommeltua napin tapaan kiinni kankaaseen. Pipo on neulottu tämän Ullan ohjeen mukaan, ilman ketjuja. Harmaana lankana taisi olla Reaggae merinovillalanka ja keltainen on Novitan seiskaveikkaa.

19. lokakuuta 2014

Kaaosvuosia ja lampaita joilla on sarvet

Jopas on taas aikaa vierähtänyt. Syyllinen tähän on vain ja ainoastaan kiire. Ja kun on kiire, menee aika täysin arjen pyörittämiseen. Joku joskus sanoi että viis ruuhkavuosista, ne ovat ennemminkin kaaosvuosia. Siltä nyt tuntuukin kun yrittää mahduttaa aikatauluihin kaikkea mahdollista ja vähän vielä lisää.


Nyt sain kuitenkin päähänpinttymän joka oli pakko toteuttaa heti. Olen jo aika pitkään tehnyt t-paitoihin kuvituksia, mutten ole juurikaan hyödyntänyt kangastusseja. Nyt lähdin testailemaan mitä niillä saa aikaan.







Siitä piti tulla kauris, mutta valmistuessaan sanoinkin että tuo taitaa olla ennemminkin lammas jolla on sarvet. Sovitaan niin että se on joku satuolento. Harjoittelua kaipaa vähän mutta eiköhän se siitä. Kaulassani on muuten YO ZEN-koru joka on ostettu Televisio Lifestyle Storesta.

Ompelu onkin nyt ollut täysin nollissa kun olen päässyt piirtämisen makuun. Nyt sain vihdoin valmiiksi muumipiirroksetkin. Jotain jännittävää on myös tekeillä kuvituksen saralla erään rakkaan ystäväni kanssa, toivottavasti siitä saadaan poikimaan jotain hienoa!



Ihanaa syksyä kaikille ja muistakaa hyppiä lehtikasoihin!

4. heinäkuuta 2014

Mitä minulle kuuluu, lisukkeena porkkanapihvien resepti.

Kesäkuu surahti ohi todella nopeasti. Kaikenlaista on tapahtunut, hyviä ja huonoja asioita joiden vuoksi olen vähän joutunut pitämään taukoa täältä. Ompeluinto on täysin kadoksissa, mutta sain sentään yhden mekon ommeltua tytölle. Sovituskuva puuttuu koska mekosta tulikin vähän liian iso, joten siirtyy kaappiin odottelemaan.




Vaaleanpunainen kangas PaaPiin Siiri ja Myyry, mustavalkoinen raitakangas KVK, resori Majapuulta. Kaavana OB Funny Faces.


Uutta kuvitusta olen jo aloitellut, tarinoita on jo parikin sopivaa mutta en ole saanut sitä kunnollista inspiraatiota mitä odottelen. Vaikeinta on keksiä hahmoille luonteet ja omat persoonat, joiden pohjalle alan kuvitusta tekemään. Loppu onkin sitten helpompaa. Omien raapustelujen lisäksi olen luonnostellut muutamaa "tilaustyötä".



 Suurin syy miksi täällä on ollut hiljaista on se, että syksyllä meillä on hiukan muutoksen tuulia. Palaan syksyllä kouluun jatkamaan MBA tutkintoani. Olen jo nyt kesällä ryhtynyt toimiin ja suoritan yhtä verkkokurssia. Ja koska kurssimateriaalin lukeminen ja esseen kirjoittaminen ajoittuvat aina lasten päiväunihetkeen, ei ole paljon ollut mahdollisuuksia muuta tehdäkään. Mielenkiintoisia muutoksia siis luvassa syksyllä, toivon vain että aikaa löytyy myös tännekin. Instagramissa olen kyllä aktiivisemmin, joten sinne vaan kurkkimaan!


Ja koska täällä on ollut niin hiljasta, lahjon teitä nyt maailman parhaimpien porkkanapihvien reseptillä. Pihvit sopivat esimerkiksi salaatin ja tsatsikin kanssa, tai vaikka hampurilaisen väliin. Olkaatten hyvät. :)



4 dl hienoa porkkanaraastetta
 3/4 dl korppujauhoja
 2 dl kevytkermaa/kermaviliä/kuohukermaa
 2 rkl vehnäjauhoja
 1/2 dl öljyä
 1 tl suolaa
 hiven valkopippuria/mustapippuria
 1/2 tl oreganoa
 2 kananmunaa
 juustoraastetta maun mukaan


Laita korppujauhot ja kerma kulhoon, sekoita ja anna turvota. Sekoita porkkanaraaste ja muut ainekset korppujauhoseokseen luetellussa järjestyksessä. Sekoita taikina tasaiseksi. Paista taikinasta pihvejä miedolla lämmöllä teflonpannussa ilman rasvaa molemmin puolin kullanruskeaksi.


Upeaa ja aurinkoista viikonloppua!
Laura