14. helmikuuta 2014

Kuvittele, satu! Kuningaslintu ja Prinssilintu

Oli sateinen päivä ja piirtelimme 3-vuotiaan poikani kanssa keittiön pöydän äärellä. Raapustelin omaan paperiini niitä näitä, muun muassa lintuja. Poikani huomasi linnut. "Onko tuo prinssilintu?" hän kysyi uteliaana. "Ei, kyllä se taitaa olla ihan tavallinen lintu" vastasin, mutta jäin miettimään. "No... mitä jos se olisikin prinssilintu?".  "No sitten pitäisi olla myös kuningaslintu".

Pyysin poikaani kertomaan sadun niistä linnuista. Ehdotin että aloitamme sadun sanoilla olipa kerran, mutta muuten en puuttuisi satuun mitenkään. Kirjoittaisin sen ylös juuri niin kuin hän sen kertoo (monelle on tämä sadutus varmaan tuttua). Kun satu oli valmis, ajattelin miten mahtavaa olisikaan kuvittaa se. Tässä se siis on, poikani kertomaa, minun kuvittamaa.



 






Piirrokset on tehty lyijykynällä, mustekynällä ja värikynillä. Sadun kuvitusvaiheessa itse tirehtööri oli jatkuvasti mukana laadunvalvonnassa. Kuvitus on siis satuilijan itsensä täysin hyväksymä. Näistä saa ainakin mukavan muiston, ja tällaisia tulee taatusti lisää, tuolla on jo vino pino uusia satuja odottamassa kuvitusta. Poikakin on päässyt jo sadutuksen makuun kun vähän väliä hihkaisee "äiti, nyt ois satu tulossa!".

Jätä toki puumerkkisi ja kerro mitä pidit, haluatko näitä lisää?

16 kommenttia:

  1. Ihanaa Laura ja Veetsoni! Lissää!
    -J-

    VastaaPoista
  2. Ihania muistoja! Olisinpa itsekin noin taitava piirtäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sekin riittää että kirjoittelee niitä satuja ylös! Siitäkin syntyy kiva muisto vaikkei osaisi tai haluaisi piirrellä! :)

      Poista
  3. Sun kannattaa Laura ryhtyy satukirjailiaksi, todella hieno kuvitus. Veetin mielikuvituksella ei tarinan aiheetkaan ihan heti lopu! Isoihin kustantamoihin vain yhteyttä... -JP-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JP! Se onkin ollut jo pitkäaikainen haaveeni, ehkä tästä saa sen alkusysäyksen. :)

      Poista
  4. Mielettömän taitavasti piirretty ja ihastuttava tarina!! <3 Olet tavattoman lahjakas :) Sitten kun satukirja valmistuu niin otamme mielellään Televisioon myyntiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 jos satukirja on tullakseen niin Televisio saa sen ensimmäisenä myyntiin. :)

      Poista
  5. Fb:n kautta päädyin tänne... Ihan loistavan kuvituksen olet tehnyt! Pidä satukirjahaaveestasi kiinni! Turhan monesti törmännyt lastenkirjoissa että kuvitus ei ole mistään kotoisin vaikka satu olisikin mukava ja ei sitä silloin tee oikein edes mieli lukea, mutta sinun tyylistä lisää niin kyllä kiinnostaa!! bd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kun päädyit! :) kiitos paljon kommenteistasi. Olen kyllä saman huomannut itsekin satukirjoja lapsille lukiessa, kuvat ovat avainasemassa! Ja todella mukavaa kuulla että pidit kuvituksestani. :)

      Poista
  6. Upeaa, lisää näitä ! Mummotkin lukee mielellään:)

    VastaaPoista
  7. Voi Laura miten hyvin sä piirrät!! Jos olisin sinä, olisin todellakin yhteydessä joihinkin kustantamoihin. ...ja jos se on sun unelmasi, niin siitä vaan!
    Löysin vasta nyt tänne sun blogiisi. Täytyypä tulla kurkkaamaan toistekin. :)
    Jenni A.

    VastaaPoista
  8. Ihanaihanaihanaihana... sanoinko jo, että ihana?! Sekä kuvitus, että satu :)

    VastaaPoista